Olin Oriveden opistolla musiikkikoulutuksessa. Istuimme iltaa paikallisessa ravintolassa, heitimme hetulaa ja kuuntelimme jukeboxia. Oli hauskaa irtaantua välillä Bachista, Rautavaarasta ja Kodalysta. Alkoi soida "Elämän valttikortit". Emme huomanneet mitään erikoista tilanteessa. Huulenheitto jatkui. Äkkiä eräs naispuolinen opiskelukaverini purskahti huutavaan itkuun. Kyynärpäät pöytään ja kasvot kämmeniin. Ujeltava valitus.
Me osasimme johtaa latinan ja italiankielisiä klassisia teoksia. Keksimme niistä vitsejä. Ilman äänirautaakin kuulimme, millä äänen korkeudella tuuli puhaltaa ränniin. Nämä taidot, ystävyys tai klassisen musiikin tuntemus eivät mahtaneet mitään "Elämän valttikorteille".
Talutimme hänet opiston lammen rantaan. Istuimme kaikki vaiti tulen sihistessä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti