Illan alussa soittamani ja laulamani M.A.Nummisen ja Suomen talvisodan "Däng däng" naurattaa Lasta. Irwinin "Poing poing" on tanssittava. Kun alan Leonard Cohen - osaston ja Lapsi laittaa varpaat kitaran kielille, hän on tyyni. Hän nostelee ja taivuttelee varpaitaan ja kitaran kieliä. Välillä on kuin sanomaisillaan jotain, mutta ei sano.
Monta laulua näistä hän on kuullut aikaisemminkin. Kymmenen laulua käymme läpi niin, että aina välillä varpaat koukkaavat jonkun kielen tai jalkapohja haluaa tuntea iskun kitaran kieliin. Hupsutellaan.
Cohenin mollit tulevat varmaankin yliannokseksi, koska alkaa voivotus.
Laitan kehiin "Autonrämä-rokin". Se tuo taas ilmeisesti liikaa ääntä. Mikäs siinä auttaa; Laitan kitaran sivuun. En laula.
Ilta on turvallisten ja tuttujen äänien aikaa. "Näin on aina ollut ja näin pitää aina oleman."
Äiti ottaa Lasta kädestä ja saattaa pesulle. Minä tulen kirjoittamaan tätä yläkertaan. Kohta menen takaisin ja soitan jotain hiljaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti